Aamulla piti kirjautua ulos klo 10.00 mennessä, joten raahauduimme saman tien aamupalalle asti. Neljän tunnin yöunia ei kuitenkaan tehnyt mieli jäädä jatkmaan aulan penkeille vaan lähdimme katsomaan vielä kaupunkia ja haaremihousuja Oliverille vinkatusta intialaishenkisestä kaupasta. Edellisenä iltana oli yhdet varsin kivat jo löydetty, mutta hinta ja laatu eivät aivan näissä kohdanneet. Sama ongelma toistui toisessa liikkeessä ja päätimme jättää toivoja vielä eteläisempään Balkaniin. Totesimme, ettei keskittymiskykymme ja runoilijamielenkiintomme riittänyt aivan ohjattuun kaupunkikierrokseen ja päätimme mieluummin kiivetä mäelle katsomaan Ljubljanan linnaa. Saimme taipaleelle mukaan norjalaisseuraa, joka oli myöskin harkinnut opasmatkaa.
Lähes kaikilla reilimatkoilla parhaaksi kokemukseksi mieleen on jäänyt jollekin mäelle nouseminen ja tässä vaiheessa on paha sanoa pitääkö Ljubljanan vai Prahan kiipeily tällä hetkellä tämän reissun kärkeä. Tämä mäki oli toki paljon pienempi, mutta sen jyrkkää rinnettä peittävät puut ja niitä pitkin risteilevät polut olivat kyllä jotain todella nättiä. Paluumatkalla loivempaa takarinnettä hostellille löytyi myös ihana kiipeilyseinä rosoisesta muurista.
Haimme tavarat hostelliltamme ja asemalle kävellessä oli neljän tunnin unista huolimatta mahtava reissufiilis. Matka sujui melko nopeasti tätä blogia kirjoitellessa ja vähän taisi jäädä maisemiakin näkemättä. Niin tosin jäi unilahjakkaammalta Oliveriltakin.
maanantai 4. heinäkuuta 2011
To 30.6. What was love in Russian again? Ljubljana?
Torstaina nukuttiin melko pitkään: minä 11.30 asti, vaikka talviunivarantonsa kymmeneltä loppuvalla aamupalalla täyttämässä käynyt oliver yli yhteen) Iltapäivä meni oikean elämän asioita hoideltaessa ja kuvien uppimisessa ja kaupungille päästiin lähtemään vasta viiden aikaan. Olo oli molemmilla suhteellisen paljosta unesta huolimatta hieman pöhnäinen ja alkuilta katsottiin tehokkaaksi käyttää meille neuvotussa ostoskeskuksessa. Oliverilla oli yhä kiikarissa haaremihousut, jotka eivät ottaneet löytyäkseen. Itse halusin vihdoin täydentää kalustoamme matkasta pois jääneellä matkakaijuttimella ja katsomaan myös kameroita. Edellinen matkakumppanin linssiteleskooppi oli heittäytynyt aiemman oikkuilun jälkeen täysin impotentiksi tiistai-iltana. Ilmeisesti taistelu Pendulumin keikalla otettujen iskujen kanssa kävi lopulta ylivoimaiseksi. Lopulta löytyi varsin näppärä pikkuärmy ja päädyin sijoittamaan huomattavankin summan uuteen Nikon-pokkariin. Joku tarkoitushan senkin kameran hajoamisella piti olla, joten ehkä se oli se, että ostan sitten vähän isompilinssisen laitteen, jolla saa oikeasti kuvattuakin jotain eikä vain räpsittyä randomotoksia.
Uusilla leluilla leikkiminen osoittautui yllättävän tyydyttäväksi jo paluubussia odoteltaessa auringonlaskun ja korkeiden kumpupilvien muodostaessa ikuistamisen arvoisia näkymiä vuorten ylle. Hotellille päästyämme kyselimme torstai-illan menovinkkejä erittäin avuliaalta hostellin vastaanoton tytöltä, joka tuntui pystyvän ratkaisemaan minkä vain ongelman. Kello lähenteli 22:ta, jolloin ilmoitustaululla mainittu jazz-ilta, jossain baarissa oli päättymässä, joten lähdimme avoimin mielin kävelemään jokirantaa, jossa hostellin neiti oli piirtänyt karttaamme iltabaarien sijaitsevan. Puolen yön jälkeen auki olevat yökerhot olisivat eri suunnassa melkein asemalla asti. Joen varsiravintoloissa oli varsin vilkasta ja kävelimme koko alueen läpi. Matkalta löytyisimme yllättävän suuren espoolaisen abiseurueen, yllättävän menevää livemusiikkia esittävän triion sekä ennen kaikkea erittäin kauniita öisiä siltamaisemia. Samoin kuin Italiassa, kielimuuri haittasi syvällisempää maailmanparannusta paikallisten kanssa.
Loppujen lopuksi emme ehtineet aseman viereiselle baarialueelle ollenkaan, vaan aivan toisella suunnalla sijaitsevalle kattohuoneistoklubille kahden norjalaisseurueen kanssa, joihin törmäsimme joen rannan kiviportailla. Klubin yleismeno jäi meistä kovasti jälkeen joten, vaihdoimme Oliverin kanssa vielä loppuaamuyöksi "paikallisempaan" kellariräkälään (jonne sisäänpääsymaksu oli kokonaisen euron), jossa meno oli varsin katossa, siitä huolimatta, että kuulimme yliopistolla olevan tenttiviikon kesken (tenttinsä paketoinutta lääkistä lukuunottamatta).
Uusilla leluilla leikkiminen osoittautui yllättävän tyydyttäväksi jo paluubussia odoteltaessa auringonlaskun ja korkeiden kumpupilvien muodostaessa ikuistamisen arvoisia näkymiä vuorten ylle. Hotellille päästyämme kyselimme torstai-illan menovinkkejä erittäin avuliaalta hostellin vastaanoton tytöltä, joka tuntui pystyvän ratkaisemaan minkä vain ongelman. Kello lähenteli 22:ta, jolloin ilmoitustaululla mainittu jazz-ilta, jossain baarissa oli päättymässä, joten lähdimme avoimin mielin kävelemään jokirantaa, jossa hostellin neiti oli piirtänyt karttaamme iltabaarien sijaitsevan. Puolen yön jälkeen auki olevat yökerhot olisivat eri suunnassa melkein asemalla asti. Joen varsiravintoloissa oli varsin vilkasta ja kävelimme koko alueen läpi. Matkalta löytyisimme yllättävän suuren espoolaisen abiseurueen, yllättävän menevää livemusiikkia esittävän triion sekä ennen kaikkea erittäin kauniita öisiä siltamaisemia. Samoin kuin Italiassa, kielimuuri haittasi syvällisempää maailmanparannusta paikallisten kanssa.
Loppujen lopuksi emme ehtineet aseman viereiselle baarialueelle ollenkaan, vaan aivan toisella suunnalla sijaitsevalle kattohuoneistoklubille kahden norjalaisseurueen kanssa, joihin törmäsimme joen rannan kiviportailla. Klubin yleismeno jäi meistä kovasti jälkeen joten, vaihdoimme Oliverin kanssa vielä loppuaamuyöksi "paikallisempaan" kellariräkälään (jonne sisäänpääsymaksu oli kokonaisen euron), jossa meno oli varsin katossa, siitä huolimatta, että kuulimme yliopistolla olevan tenttiviikon kesken (tenttinsä paketoinutta lääkistä lukuunottamatta).
Ke 29.6. Lake Garda-Verona-Ljubljana
Keskiviikkona oli aika erota Johanneksen matkaseurasta, sillä tällä oli Venetsian arkkitehtuurissa vielä tankattavaa ja vähemmän intressiä Balkanilla suunnitelmissa olevaa rantaelmäää kohtaan. Lähdimme Oliverin kanssa 11:n junalla katsalemaan Garda-järven dyynejä iltapäiväksi Peschiera di Gardaan. Kaunisa seutua, vaikka rannat eivät tässä järven päädyssä kohenneetkaan niin jylhästi, kuin monesta muusta kohtaa. Päivän ihmeisiin kuului rantatieltä löytynyt täysi 1,5 litran vesipullo, juuri kun sellaisen tarpeessa etsittiin kauppaa. Rannan leikkipuistotelineet inspiroivat myös hankkimaan toistaiseksi reissun parhaan pumpin. Puolikuntoisuuden jälkeen sitä olikin jo ikävä.
Illalla kävimme hetken pyörähtämässä Veronassa, mutta kartan puutteessa ei ehditty nähdä juuri mitään olennaista eikä edes löytään kauppaa. Kävimme vielä lopuksi hakemassa tavarat Mestren hostellilta ja evästä intialaishenkisestä putiikista, joka oli vielä auki ja hyppäsimme päivän ainoaan junaan Ljulbljanaan. Samaiseen junaan olivat etsiytymässä myös noin 8:n hengen ruotsalaisseurua - kävi ilmi, että Ljubljanassa oli viikonloppuna cheerleadingin EM-kilpailut. Junassa tehtiin tuttavuutta myös 4:n suomalaisreilaajan kanssa, jotka kertoivat kauhutarinoita juuttumisestaan viikoksi Kreikkaan, jossa junat eivät kulje juuri lainkaan - ainakaan rajojen yli.
Meinasin aluksi, että 20.30-1.30 kestävällä matkalla kannata yrittäkään nukkua, mutta lopulta sain torkahdettua ihan mukavasti. Parin kilometrin patikan aloittaminen hotellille oli kuitenkin herätessä odotetun jäistä. DIC-hostellimme oli ilmeisesti lukiosasuntola, joka oli kesällä hostellikäytössä ja osoittautui erittäin viihtyisäksi ja oivaksi tukikohdaksi.
Illalla kävimme hetken pyörähtämässä Veronassa, mutta kartan puutteessa ei ehditty nähdä juuri mitään olennaista eikä edes löytään kauppaa. Kävimme vielä lopuksi hakemassa tavarat Mestren hostellilta ja evästä intialaishenkisestä putiikista, joka oli vielä auki ja hyppäsimme päivän ainoaan junaan Ljulbljanaan. Samaiseen junaan olivat etsiytymässä myös noin 8:n hengen ruotsalaisseurua - kävi ilmi, että Ljubljanassa oli viikonloppuna cheerleadingin EM-kilpailut. Junassa tehtiin tuttavuutta myös 4:n suomalaisreilaajan kanssa, jotka kertoivat kauhutarinoita juuttumisestaan viikoksi Kreikkaan, jossa junat eivät kulje juuri lainkaan - ainakaan rajojen yli.
Meinasin aluksi, että 20.30-1.30 kestävällä matkalla kannata yrittäkään nukkua, mutta lopulta sain torkahdettua ihan mukavasti. Parin kilometrin patikan aloittaminen hotellille oli kuitenkin herätessä odotetun jäistä. DIC-hostellimme oli ilmeisesti lukiosasuntola, joka oli kesällä hostellikäytössä ja osoittautui erittäin viihtyisäksi ja oivaksi tukikohdaksi.
ti 28.6. Burano 400 mg, vaikuttava aine Lidoprofeeni
Seuraava päivä olikin sitten se suunniteltu Lido-päivä, joka Torstin ja Anun nerokkaasta ehdotuksesta laajentui island hopping -päiväksi. Kahden yhden suuntaisen matkan ja päivälipun hintaero ei enää ollut mullistava, joten käytimme aamupäivän käymällä neliskanttisella hautausmaasaarella, lasistaan joskus kuuluisalla Muranon saarella sekä sen kaukaisella semikaimalla Buranolla. Viimeinen lauttamatkaosoittautui melkoiseksi risteilyksi ja Lidon hiekoille päästiin knälppäämään vasta kolmen aikoihin. Tämä kuitenkin osoittautui aurinkoannosten suhteen varsin sopivaksi satsiksi.
Biitsillä tuli lueskeltua ja tehtyä vähän pidempi kävelylenkki heikkaa pitkin, kun tavaroille saatiin enemmän vahteja Buranolle juuttuneista arkkitehdeistä. Auringon lähestyessä horisonttiaan palasimme Margheritan aukion kautta hostellille keräilemään voimia, sillä seuraavana päivänä ja yönä oli taasen tarkoitus hypätä raiteille.
Biitsillä tuli lueskeltua ja tehtyä vähän pidempi kävelylenkki heikkaa pitkin, kun tavaroille saatiin enemmän vahteja Buranolle juuttuneista arkkitehdeistä. Auringon lähestyessä horisonttiaan palasimme Margheritan aukion kautta hostellille keräilemään voimia, sillä seuraavana päivänä ja yönä oli taasen tarkoitus hypätä raiteille.
Ma 27.6. Picking up the pieces
Venetsiaan oli saapumassa tälle viikolle muitakin tuttuja, Torsti ja tämän serkku Anu, mutta nämä olivat tulossa hoodeille vasta ma iltapäivänä. Olimme siten harkinneet Veronan visiittiä ma, sillä Oliverin kanssa koimme, ettemme missään tapauksessa viihtyisi Venetsiassa kuitenkaan perjantaihin asti, jolloin arkkitehtituttavamme olivat ottamassa laivan Kreikan Patrakseen. Katsottiin kuitenkin parhaaksi levätä yksi yö kunnolla ja pitkien unien jälkeen jatkettiin rentoutumista knälppäämällä iltapäivä pienessä Mestren puistossa (puiston kokoon nähden ehkä hieman epäsopivassa vaatetuksessa.
Hostellilla nautitun ruhtinaallisen juustosalaattilounaspäivällisen jälkeen aloimme varautua "kaupungille" (eli Venetsian saarelle) lähtöön. Yöelämä oli tiedustelujemme mukaan Venetsiassa lähes olematonta, mutta saimme vihiä yhdestä aukiosta (Santa Margheritan aukio), jonne nuorempaa porukkaa kuulemma iltaisin kokoontuu - tosin maanantaina sitäkin vähemmän. Santa Margheritan aukion kaivojen ympärillä olikin ysin aikaan jo jonkin verran väkeä, mutta tunnelma alkoi tiivistyä kunnolla vasta 23:n tienoilla. Ilmeisesti paikallisilla arkkareilla oli ollut toisella aukiolla jotkin yksittäiset, kemut, josta ihmisiä valui paikalle. Kielimuuri hankaloitti aika paljon tuttavuuden tekemistä paikallisten kanssa. Erään ranskalaisen vaihtarin kanssa onnistuin jotain mongertamaan tämän kielellä, joka päästi meitä vähän lähemmäs paikallisten opiskelijan arkea. Meille tarjottiin myös kattilassa paikan päällä itsetehdyt Mojitot, mutta jostain syystä Becherovkamme ei kelvannut vastalahjaksi.
Torsti ja Anu olivat lyöttäytyneet seuraamme jo heti yhdeksän jälkeen ja jaettua tuli kuulumisten lisäksi pussi dumleja ja paikallinen perhekoon quattro stagioni pizza. Nautiskelimme myös talon viinejä eurolla aukion laidalla olevasta kuppilasta. Kello oli nopeasti vierähtänyt yli yhden ja asemalle päästyämme havaitsimme, ettei niin käteviä ja tuttuja (ja interrail-passillamme ilmaisia) junia enää mennyt, joten jouduimme tutustumaan paikalliseen bussiliikenteeseen, joka sekin toimi varsin hyvin ja toi meidät melkein kotiovelle. Vinkiksi, että kun ostatte Venetsiassa joukkoliikennelippuja ja masiina tuuttaa teille mainokselta näyttävän lapun, jossa ei lue mitään järkevää, älkää heittäkö sitä roskiin! Se on itse lippu ja se toinen kuitti (joita saa yhden, jos ei halua kuittia ja kaksi, jos haluaa).
Hostellilla nautitun ruhtinaallisen juustosalaattilounaspäivällisen jälkeen aloimme varautua "kaupungille" (eli Venetsian saarelle) lähtöön. Yöelämä oli tiedustelujemme mukaan Venetsiassa lähes olematonta, mutta saimme vihiä yhdestä aukiosta (Santa Margheritan aukio), jonne nuorempaa porukkaa kuulemma iltaisin kokoontuu - tosin maanantaina sitäkin vähemmän. Santa Margheritan aukion kaivojen ympärillä olikin ysin aikaan jo jonkin verran väkeä, mutta tunnelma alkoi tiivistyä kunnolla vasta 23:n tienoilla. Ilmeisesti paikallisilla arkkareilla oli ollut toisella aukiolla jotkin yksittäiset, kemut, josta ihmisiä valui paikalle. Kielimuuri hankaloitti aika paljon tuttavuuden tekemistä paikallisten kanssa. Erään ranskalaisen vaihtarin kanssa onnistuin jotain mongertamaan tämän kielellä, joka päästi meitä vähän lähemmäs paikallisten opiskelijan arkea. Meille tarjottiin myös kattilassa paikan päällä itsetehdyt Mojitot, mutta jostain syystä Becherovkamme ei kelvannut vastalahjaksi.
Torsti ja Anu olivat lyöttäytyneet seuraamme jo heti yhdeksän jälkeen ja jaettua tuli kuulumisten lisäksi pussi dumleja ja paikallinen perhekoon quattro stagioni pizza. Nautiskelimme myös talon viinejä eurolla aukion laidalla olevasta kuppilasta. Kello oli nopeasti vierähtänyt yli yhden ja asemalle päästyämme havaitsimme, ettei niin käteviä ja tuttuja (ja interrail-passillamme ilmaisia) junia enää mennyt, joten jouduimme tutustumaan paikalliseen bussiliikenteeseen, joka sekin toimi varsin hyvin ja toi meidät melkein kotiovelle. Vinkiksi, että kun ostatte Venetsiassa joukkoliikennelippuja ja masiina tuuttaa teille mainokselta näyttävän lapun, jossa ei lue mitään järkevää, älkää heittäkö sitä roskiin! Se on itse lippu ja se toinen kuitti (joita saa yhden, jos ei halua kuittia ja kaksi, jos haluaa).
Su 26.6. Sleepless in Venice
Uni oli odotetusti varsin katkonaista lähes täydessä ja junassa, jossa ihmiset vaihtuivat jatkuvasti, joten vaikka nukkumisen aloitti ajoissa, ei yhdeksältä Venetsiaan saapuessamme vointu väittää univelkoja vieläkään aivan kuitatuiksi. Johtuen siitä, että menimme ensin epähuomiossa Mestren (mannerkaupunginosa, jossa hostellimme sijaitsi) ohi ja jouduimme palaamaan jättämään tavaramme hostellille sekä muutamasta mieluhaluihin liittyvästä kommunikaatiokatkoksesta, pääsimme rauhaisaan Venetsian puistoon knälppäämään ja torkkumaan vasta 11:n aikaan. Tänä aikana Johannes kävi syömässä jotain lämpimämpää. Olimme sopineet jatkavamme yhteistä tutkiskelua jo yhdeltä, mutta tähänkin mennessä otetuista ja ylituttavallisten koirien tauttamat nokoset tekivät sen verran terää, että kaupungista alkoi saada jo aika paljon enemmän irti, kuin aamupäivän tunnin zombiharhailusta. Kurkkukipukin oli jonkin verran laantunut yönaikana, vaikka ihan täysissä voimissaan ei voinut väittää olevansa.
Viereisen pitkän Lidon saaren biitsien tsekkailu oli houkutellut minua ja Oliveria, mutta vesibussien kertalippuhintojen osoittauduttua aivan tolkuttoimiksi katsottiin parhaaksi jättää Lidon matka vähän täydemmälle päivälle ja päätimme sen sijaan kävellä pääsaaren kärkeen katsomaan maisemia. Aivan perälle ei merivoimien koulun yksityisalueen vuoksi päästy, mutta auringon yhä paistaessa jäätiin knälppäämään meren rantaiseen puistoon, josta löytyi myös pitkästä aikaa ihan oikea leuanvetotanko.
Paluumatkalla ryöstätimme itsemme ravintolassa piilevillä palvelumaksuilla (Venetsia ei ole ihan niitä opiskelijahintaisimpia matkailukohteita) ja raahauduimme lopulta majoittautumaan hostellille auringonlaskun eli puoli yhdeksän aikaan.
Viereisen pitkän Lidon saaren biitsien tsekkailu oli houkutellut minua ja Oliveria, mutta vesibussien kertalippuhintojen osoittauduttua aivan tolkuttoimiksi katsottiin parhaaksi jättää Lidon matka vähän täydemmälle päivälle ja päätimme sen sijaan kävellä pääsaaren kärkeen katsomaan maisemia. Aivan perälle ei merivoimien koulun yksityisalueen vuoksi päästy, mutta auringon yhä paistaessa jäätiin knälppäämään meren rantaiseen puistoon, josta löytyi myös pitkästä aikaa ihan oikea leuanvetotanko.
Paluumatkalla ryöstätimme itsemme ravintolassa piilevillä palvelumaksuilla (Venetsia ei ole ihan niitä opiskelijahintaisimpia matkailukohteita) ja raahauduimme lopulta majoittautumaan hostellille auringonlaskun eli puoli yhdeksän aikaan.
La 25.6. A traveller doesn't see a healthy day
Illalla orastanut kurkkukipu lunasti lupauksensa kahta kauheampana karheutena aikaisen aamuherätyksen yhteydessä. Varmoja merkkejä kuumeeta ei ollut, mutta kurkkukivun lisäksi oli olo vieläkin pöhnäisempi kuin unenpuutteen perustella olisi voinut olettaa. Jäätiin kuivattelemaan pyykkiä lentopallo verkolla, nauttimaan maisemista ja silloin tällöin paistavasta auringosta vielä noin kahteen asti iltapäivällä. Nukkumisesta ei kuitenkaan aamun kahvien vuokis tullut mitään (eikä vaihtelevassa lämpötilassa pihalla olisi tullut muutenkaan.
Loppuiltapäivästä suuntasimme taas Westbahnhofille tallettamaan matkatavaramme ja selvittämään yöjunalippuja Italian suuntaan. Olimme alunperin miettineet yöjunaa Venetsiaan, mutta selvisi, että Veronaankin menisi yöjuna selvittelimme mahdollisuutta käydä ensin katsastamassa tämä kaupunki. Veronan junan varausmaksu osoittautui kuitenkin 37 euroksi jo Interrail-passillakin, joten päädyimme siihen, että kannattaa enemmin ottaa yöjuna Venetsiaan ja halutessamme jatkaa siitä aamulla eteenpäin. Venetsian juna lähti lisäksi myöhemmin mahdollistane paremmin unensaannin. Venetsian yöjuna kustansi 89 e ilman interrail-passia, joten laskeskelimme, että minullekin kannattaa interrail-lippu ostaa. Jäljelle jäävät 4 matkustustuspäivää olisivat todennäköisesti lopun 80 e:n arvoisia.
Kun liput oli hankittu lähdettiin katselemaan Wienin keskustan lounaispuolen puistoja ja vanhoja rakennuksia ja dürüm dönerejä maistellen. Johanneksen alkumatkasta omaksuman uuden harrastuken nimeltä "plänkkäys" rinnalle lanseerattiin uusi toiminto nimeltä "knälppäys", joka on vähän niin kuin plänkkäystä mutta tosin päin - eli suomeksi nurmikolla auringonpaistessa makoilua selällään. Tämän jälkeen kävimme kulttuuri- ja maukelämyksellä Sacher-hotellissa syömässä "alkuperäistä" Sacher-kakkua, joka osoittautui mukiinmeneväksi ja eikä yllättävää 4,90 e:n hintaakaan voi pitää hurjana riistona isosta viipaleesta. Tämän jälkeen hajaannuimme tunniksi: Oliver shoppailemaan, Johannes risteilemään arkkitehtuuristen nähtävyyksien parissa ja minä hoipertelemaan vielä tsekkaamaan Raatihuoneen ja knälppäämään hetken sen viereisessä puistossa.
Koska ei enää haluttu hätäillä katsomaan loppuiltapäivän sekunda-artisteja Donauinselille, vietimme 21.20 lähtevän junamme odotteluajan pelaamalla yhtä Johanneksen ostamista korttipeleistä nimeltä Druids. Tämä osoittautui varsin viihdyttäväksi ja loppua kohden alkoi näennäisen yksinkertaisen pelin logiikasta saada jopa kiinni.
Loppuiltapäivästä suuntasimme taas Westbahnhofille tallettamaan matkatavaramme ja selvittämään yöjunalippuja Italian suuntaan. Olimme alunperin miettineet yöjunaa Venetsiaan, mutta selvisi, että Veronaankin menisi yöjuna selvittelimme mahdollisuutta käydä ensin katsastamassa tämä kaupunki. Veronan junan varausmaksu osoittautui kuitenkin 37 euroksi jo Interrail-passillakin, joten päädyimme siihen, että kannattaa enemmin ottaa yöjuna Venetsiaan ja halutessamme jatkaa siitä aamulla eteenpäin. Venetsian juna lähti lisäksi myöhemmin mahdollistane paremmin unensaannin. Venetsian yöjuna kustansi 89 e ilman interrail-passia, joten laskeskelimme, että minullekin kannattaa interrail-lippu ostaa. Jäljelle jäävät 4 matkustustuspäivää olisivat todennäköisesti lopun 80 e:n arvoisia.
Kun liput oli hankittu lähdettiin katselemaan Wienin keskustan lounaispuolen puistoja ja vanhoja rakennuksia ja dürüm dönerejä maistellen. Johanneksen alkumatkasta omaksuman uuden harrastuken nimeltä "plänkkäys" rinnalle lanseerattiin uusi toiminto nimeltä "knälppäys", joka on vähän niin kuin plänkkäystä mutta tosin päin - eli suomeksi nurmikolla auringonpaistessa makoilua selällään. Tämän jälkeen kävimme kulttuuri- ja maukelämyksellä Sacher-hotellissa syömässä "alkuperäistä" Sacher-kakkua, joka osoittautui mukiinmeneväksi ja eikä yllättävää 4,90 e:n hintaakaan voi pitää hurjana riistona isosta viipaleesta. Tämän jälkeen hajaannuimme tunniksi: Oliver shoppailemaan, Johannes risteilemään arkkitehtuuristen nähtävyyksien parissa ja minä hoipertelemaan vielä tsekkaamaan Raatihuoneen ja knälppäämään hetken sen viereisessä puistossa.
Koska ei enää haluttu hätäillä katsomaan loppuiltapäivän sekunda-artisteja Donauinselille, vietimme 21.20 lähtevän junamme odotteluajan pelaamalla yhtä Johanneksen ostamista korttipeleistä nimeltä Druids. Tämä osoittautui varsin viihdyttäväksi ja loppua kohden alkoi näennäisen yksinkertaisen pelin logiikasta saada jopa kiinni.
Tilaa:
Kommentit (Atom)