Aamulla piti kirjautua ulos klo 10.00 mennessä, joten raahauduimme saman tien aamupalalle asti. Neljän tunnin yöunia ei kuitenkaan tehnyt mieli jäädä jatkmaan aulan penkeille vaan lähdimme katsomaan vielä kaupunkia ja haaremihousuja Oliverille vinkatusta intialaishenkisestä kaupasta. Edellisenä iltana oli yhdet varsin kivat jo löydetty, mutta hinta ja laatu eivät aivan näissä kohdanneet. Sama ongelma toistui toisessa liikkeessä ja päätimme jättää toivoja vielä eteläisempään Balkaniin. Totesimme, ettei keskittymiskykymme ja runoilijamielenkiintomme riittänyt aivan ohjattuun kaupunkikierrokseen ja päätimme mieluummin kiivetä mäelle katsomaan Ljubljanan linnaa. Saimme taipaleelle mukaan norjalaisseuraa, joka oli myöskin harkinnut opasmatkaa.
Lähes kaikilla reilimatkoilla parhaaksi kokemukseksi mieleen on jäänyt jollekin mäelle nouseminen ja tässä vaiheessa on paha sanoa pitääkö Ljubljanan vai Prahan kiipeily tällä hetkellä tämän reissun kärkeä. Tämä mäki oli toki paljon pienempi, mutta sen jyrkkää rinnettä peittävät puut ja niitä pitkin risteilevät polut olivat kyllä jotain todella nättiä. Paluumatkalla loivempaa takarinnettä hostellille löytyi myös ihana kiipeilyseinä rosoisesta muurista.
Haimme tavarat hostelliltamme ja asemalle kävellessä oli neljän tunnin unista huolimatta mahtava reissufiilis. Matka sujui melko nopeasti tätä blogia kirjoitellessa ja vähän taisi jäädä maisemiakin näkemättä. Niin tosin jäi unilahjakkaammalta Oliveriltakin.
maanantai 4. heinäkuuta 2011
To 30.6. What was love in Russian again? Ljubljana?
Torstaina nukuttiin melko pitkään: minä 11.30 asti, vaikka talviunivarantonsa kymmeneltä loppuvalla aamupalalla täyttämässä käynyt oliver yli yhteen) Iltapäivä meni oikean elämän asioita hoideltaessa ja kuvien uppimisessa ja kaupungille päästiin lähtemään vasta viiden aikaan. Olo oli molemmilla suhteellisen paljosta unesta huolimatta hieman pöhnäinen ja alkuilta katsottiin tehokkaaksi käyttää meille neuvotussa ostoskeskuksessa. Oliverilla oli yhä kiikarissa haaremihousut, jotka eivät ottaneet löytyäkseen. Itse halusin vihdoin täydentää kalustoamme matkasta pois jääneellä matkakaijuttimella ja katsomaan myös kameroita. Edellinen matkakumppanin linssiteleskooppi oli heittäytynyt aiemman oikkuilun jälkeen täysin impotentiksi tiistai-iltana. Ilmeisesti taistelu Pendulumin keikalla otettujen iskujen kanssa kävi lopulta ylivoimaiseksi. Lopulta löytyi varsin näppärä pikkuärmy ja päädyin sijoittamaan huomattavankin summan uuteen Nikon-pokkariin. Joku tarkoitushan senkin kameran hajoamisella piti olla, joten ehkä se oli se, että ostan sitten vähän isompilinssisen laitteen, jolla saa oikeasti kuvattuakin jotain eikä vain räpsittyä randomotoksia.
Uusilla leluilla leikkiminen osoittautui yllättävän tyydyttäväksi jo paluubussia odoteltaessa auringonlaskun ja korkeiden kumpupilvien muodostaessa ikuistamisen arvoisia näkymiä vuorten ylle. Hotellille päästyämme kyselimme torstai-illan menovinkkejä erittäin avuliaalta hostellin vastaanoton tytöltä, joka tuntui pystyvän ratkaisemaan minkä vain ongelman. Kello lähenteli 22:ta, jolloin ilmoitustaululla mainittu jazz-ilta, jossain baarissa oli päättymässä, joten lähdimme avoimin mielin kävelemään jokirantaa, jossa hostellin neiti oli piirtänyt karttaamme iltabaarien sijaitsevan. Puolen yön jälkeen auki olevat yökerhot olisivat eri suunnassa melkein asemalla asti. Joen varsiravintoloissa oli varsin vilkasta ja kävelimme koko alueen läpi. Matkalta löytyisimme yllättävän suuren espoolaisen abiseurueen, yllättävän menevää livemusiikkia esittävän triion sekä ennen kaikkea erittäin kauniita öisiä siltamaisemia. Samoin kuin Italiassa, kielimuuri haittasi syvällisempää maailmanparannusta paikallisten kanssa.
Loppujen lopuksi emme ehtineet aseman viereiselle baarialueelle ollenkaan, vaan aivan toisella suunnalla sijaitsevalle kattohuoneistoklubille kahden norjalaisseurueen kanssa, joihin törmäsimme joen rannan kiviportailla. Klubin yleismeno jäi meistä kovasti jälkeen joten, vaihdoimme Oliverin kanssa vielä loppuaamuyöksi "paikallisempaan" kellariräkälään (jonne sisäänpääsymaksu oli kokonaisen euron), jossa meno oli varsin katossa, siitä huolimatta, että kuulimme yliopistolla olevan tenttiviikon kesken (tenttinsä paketoinutta lääkistä lukuunottamatta).
Uusilla leluilla leikkiminen osoittautui yllättävän tyydyttäväksi jo paluubussia odoteltaessa auringonlaskun ja korkeiden kumpupilvien muodostaessa ikuistamisen arvoisia näkymiä vuorten ylle. Hotellille päästyämme kyselimme torstai-illan menovinkkejä erittäin avuliaalta hostellin vastaanoton tytöltä, joka tuntui pystyvän ratkaisemaan minkä vain ongelman. Kello lähenteli 22:ta, jolloin ilmoitustaululla mainittu jazz-ilta, jossain baarissa oli päättymässä, joten lähdimme avoimin mielin kävelemään jokirantaa, jossa hostellin neiti oli piirtänyt karttaamme iltabaarien sijaitsevan. Puolen yön jälkeen auki olevat yökerhot olisivat eri suunnassa melkein asemalla asti. Joen varsiravintoloissa oli varsin vilkasta ja kävelimme koko alueen läpi. Matkalta löytyisimme yllättävän suuren espoolaisen abiseurueen, yllättävän menevää livemusiikkia esittävän triion sekä ennen kaikkea erittäin kauniita öisiä siltamaisemia. Samoin kuin Italiassa, kielimuuri haittasi syvällisempää maailmanparannusta paikallisten kanssa.
Loppujen lopuksi emme ehtineet aseman viereiselle baarialueelle ollenkaan, vaan aivan toisella suunnalla sijaitsevalle kattohuoneistoklubille kahden norjalaisseurueen kanssa, joihin törmäsimme joen rannan kiviportailla. Klubin yleismeno jäi meistä kovasti jälkeen joten, vaihdoimme Oliverin kanssa vielä loppuaamuyöksi "paikallisempaan" kellariräkälään (jonne sisäänpääsymaksu oli kokonaisen euron), jossa meno oli varsin katossa, siitä huolimatta, että kuulimme yliopistolla olevan tenttiviikon kesken (tenttinsä paketoinutta lääkistä lukuunottamatta).
Ke 29.6. Lake Garda-Verona-Ljubljana
Keskiviikkona oli aika erota Johanneksen matkaseurasta, sillä tällä oli Venetsian arkkitehtuurissa vielä tankattavaa ja vähemmän intressiä Balkanilla suunnitelmissa olevaa rantaelmäää kohtaan. Lähdimme Oliverin kanssa 11:n junalla katsalemaan Garda-järven dyynejä iltapäiväksi Peschiera di Gardaan. Kaunisa seutua, vaikka rannat eivät tässä järven päädyssä kohenneetkaan niin jylhästi, kuin monesta muusta kohtaa. Päivän ihmeisiin kuului rantatieltä löytynyt täysi 1,5 litran vesipullo, juuri kun sellaisen tarpeessa etsittiin kauppaa. Rannan leikkipuistotelineet inspiroivat myös hankkimaan toistaiseksi reissun parhaan pumpin. Puolikuntoisuuden jälkeen sitä olikin jo ikävä.
Illalla kävimme hetken pyörähtämässä Veronassa, mutta kartan puutteessa ei ehditty nähdä juuri mitään olennaista eikä edes löytään kauppaa. Kävimme vielä lopuksi hakemassa tavarat Mestren hostellilta ja evästä intialaishenkisestä putiikista, joka oli vielä auki ja hyppäsimme päivän ainoaan junaan Ljulbljanaan. Samaiseen junaan olivat etsiytymässä myös noin 8:n hengen ruotsalaisseurua - kävi ilmi, että Ljubljanassa oli viikonloppuna cheerleadingin EM-kilpailut. Junassa tehtiin tuttavuutta myös 4:n suomalaisreilaajan kanssa, jotka kertoivat kauhutarinoita juuttumisestaan viikoksi Kreikkaan, jossa junat eivät kulje juuri lainkaan - ainakaan rajojen yli.
Meinasin aluksi, että 20.30-1.30 kestävällä matkalla kannata yrittäkään nukkua, mutta lopulta sain torkahdettua ihan mukavasti. Parin kilometrin patikan aloittaminen hotellille oli kuitenkin herätessä odotetun jäistä. DIC-hostellimme oli ilmeisesti lukiosasuntola, joka oli kesällä hostellikäytössä ja osoittautui erittäin viihtyisäksi ja oivaksi tukikohdaksi.
Illalla kävimme hetken pyörähtämässä Veronassa, mutta kartan puutteessa ei ehditty nähdä juuri mitään olennaista eikä edes löytään kauppaa. Kävimme vielä lopuksi hakemassa tavarat Mestren hostellilta ja evästä intialaishenkisestä putiikista, joka oli vielä auki ja hyppäsimme päivän ainoaan junaan Ljulbljanaan. Samaiseen junaan olivat etsiytymässä myös noin 8:n hengen ruotsalaisseurua - kävi ilmi, että Ljubljanassa oli viikonloppuna cheerleadingin EM-kilpailut. Junassa tehtiin tuttavuutta myös 4:n suomalaisreilaajan kanssa, jotka kertoivat kauhutarinoita juuttumisestaan viikoksi Kreikkaan, jossa junat eivät kulje juuri lainkaan - ainakaan rajojen yli.
Meinasin aluksi, että 20.30-1.30 kestävällä matkalla kannata yrittäkään nukkua, mutta lopulta sain torkahdettua ihan mukavasti. Parin kilometrin patikan aloittaminen hotellille oli kuitenkin herätessä odotetun jäistä. DIC-hostellimme oli ilmeisesti lukiosasuntola, joka oli kesällä hostellikäytössä ja osoittautui erittäin viihtyisäksi ja oivaksi tukikohdaksi.
ti 28.6. Burano 400 mg, vaikuttava aine Lidoprofeeni
Seuraava päivä olikin sitten se suunniteltu Lido-päivä, joka Torstin ja Anun nerokkaasta ehdotuksesta laajentui island hopping -päiväksi. Kahden yhden suuntaisen matkan ja päivälipun hintaero ei enää ollut mullistava, joten käytimme aamupäivän käymällä neliskanttisella hautausmaasaarella, lasistaan joskus kuuluisalla Muranon saarella sekä sen kaukaisella semikaimalla Buranolla. Viimeinen lauttamatkaosoittautui melkoiseksi risteilyksi ja Lidon hiekoille päästiin knälppäämään vasta kolmen aikoihin. Tämä kuitenkin osoittautui aurinkoannosten suhteen varsin sopivaksi satsiksi.
Biitsillä tuli lueskeltua ja tehtyä vähän pidempi kävelylenkki heikkaa pitkin, kun tavaroille saatiin enemmän vahteja Buranolle juuttuneista arkkitehdeistä. Auringon lähestyessä horisonttiaan palasimme Margheritan aukion kautta hostellille keräilemään voimia, sillä seuraavana päivänä ja yönä oli taasen tarkoitus hypätä raiteille.
Biitsillä tuli lueskeltua ja tehtyä vähän pidempi kävelylenkki heikkaa pitkin, kun tavaroille saatiin enemmän vahteja Buranolle juuttuneista arkkitehdeistä. Auringon lähestyessä horisonttiaan palasimme Margheritan aukion kautta hostellille keräilemään voimia, sillä seuraavana päivänä ja yönä oli taasen tarkoitus hypätä raiteille.
Ma 27.6. Picking up the pieces
Venetsiaan oli saapumassa tälle viikolle muitakin tuttuja, Torsti ja tämän serkku Anu, mutta nämä olivat tulossa hoodeille vasta ma iltapäivänä. Olimme siten harkinneet Veronan visiittiä ma, sillä Oliverin kanssa koimme, ettemme missään tapauksessa viihtyisi Venetsiassa kuitenkaan perjantaihin asti, jolloin arkkitehtituttavamme olivat ottamassa laivan Kreikan Patrakseen. Katsottiin kuitenkin parhaaksi levätä yksi yö kunnolla ja pitkien unien jälkeen jatkettiin rentoutumista knälppäämällä iltapäivä pienessä Mestren puistossa (puiston kokoon nähden ehkä hieman epäsopivassa vaatetuksessa.
Hostellilla nautitun ruhtinaallisen juustosalaattilounaspäivällisen jälkeen aloimme varautua "kaupungille" (eli Venetsian saarelle) lähtöön. Yöelämä oli tiedustelujemme mukaan Venetsiassa lähes olematonta, mutta saimme vihiä yhdestä aukiosta (Santa Margheritan aukio), jonne nuorempaa porukkaa kuulemma iltaisin kokoontuu - tosin maanantaina sitäkin vähemmän. Santa Margheritan aukion kaivojen ympärillä olikin ysin aikaan jo jonkin verran väkeä, mutta tunnelma alkoi tiivistyä kunnolla vasta 23:n tienoilla. Ilmeisesti paikallisilla arkkareilla oli ollut toisella aukiolla jotkin yksittäiset, kemut, josta ihmisiä valui paikalle. Kielimuuri hankaloitti aika paljon tuttavuuden tekemistä paikallisten kanssa. Erään ranskalaisen vaihtarin kanssa onnistuin jotain mongertamaan tämän kielellä, joka päästi meitä vähän lähemmäs paikallisten opiskelijan arkea. Meille tarjottiin myös kattilassa paikan päällä itsetehdyt Mojitot, mutta jostain syystä Becherovkamme ei kelvannut vastalahjaksi.
Torsti ja Anu olivat lyöttäytyneet seuraamme jo heti yhdeksän jälkeen ja jaettua tuli kuulumisten lisäksi pussi dumleja ja paikallinen perhekoon quattro stagioni pizza. Nautiskelimme myös talon viinejä eurolla aukion laidalla olevasta kuppilasta. Kello oli nopeasti vierähtänyt yli yhden ja asemalle päästyämme havaitsimme, ettei niin käteviä ja tuttuja (ja interrail-passillamme ilmaisia) junia enää mennyt, joten jouduimme tutustumaan paikalliseen bussiliikenteeseen, joka sekin toimi varsin hyvin ja toi meidät melkein kotiovelle. Vinkiksi, että kun ostatte Venetsiassa joukkoliikennelippuja ja masiina tuuttaa teille mainokselta näyttävän lapun, jossa ei lue mitään järkevää, älkää heittäkö sitä roskiin! Se on itse lippu ja se toinen kuitti (joita saa yhden, jos ei halua kuittia ja kaksi, jos haluaa).
Hostellilla nautitun ruhtinaallisen juustosalaattilounaspäivällisen jälkeen aloimme varautua "kaupungille" (eli Venetsian saarelle) lähtöön. Yöelämä oli tiedustelujemme mukaan Venetsiassa lähes olematonta, mutta saimme vihiä yhdestä aukiosta (Santa Margheritan aukio), jonne nuorempaa porukkaa kuulemma iltaisin kokoontuu - tosin maanantaina sitäkin vähemmän. Santa Margheritan aukion kaivojen ympärillä olikin ysin aikaan jo jonkin verran väkeä, mutta tunnelma alkoi tiivistyä kunnolla vasta 23:n tienoilla. Ilmeisesti paikallisilla arkkareilla oli ollut toisella aukiolla jotkin yksittäiset, kemut, josta ihmisiä valui paikalle. Kielimuuri hankaloitti aika paljon tuttavuuden tekemistä paikallisten kanssa. Erään ranskalaisen vaihtarin kanssa onnistuin jotain mongertamaan tämän kielellä, joka päästi meitä vähän lähemmäs paikallisten opiskelijan arkea. Meille tarjottiin myös kattilassa paikan päällä itsetehdyt Mojitot, mutta jostain syystä Becherovkamme ei kelvannut vastalahjaksi.
Torsti ja Anu olivat lyöttäytyneet seuraamme jo heti yhdeksän jälkeen ja jaettua tuli kuulumisten lisäksi pussi dumleja ja paikallinen perhekoon quattro stagioni pizza. Nautiskelimme myös talon viinejä eurolla aukion laidalla olevasta kuppilasta. Kello oli nopeasti vierähtänyt yli yhden ja asemalle päästyämme havaitsimme, ettei niin käteviä ja tuttuja (ja interrail-passillamme ilmaisia) junia enää mennyt, joten jouduimme tutustumaan paikalliseen bussiliikenteeseen, joka sekin toimi varsin hyvin ja toi meidät melkein kotiovelle. Vinkiksi, että kun ostatte Venetsiassa joukkoliikennelippuja ja masiina tuuttaa teille mainokselta näyttävän lapun, jossa ei lue mitään järkevää, älkää heittäkö sitä roskiin! Se on itse lippu ja se toinen kuitti (joita saa yhden, jos ei halua kuittia ja kaksi, jos haluaa).
Su 26.6. Sleepless in Venice
Uni oli odotetusti varsin katkonaista lähes täydessä ja junassa, jossa ihmiset vaihtuivat jatkuvasti, joten vaikka nukkumisen aloitti ajoissa, ei yhdeksältä Venetsiaan saapuessamme vointu väittää univelkoja vieläkään aivan kuitatuiksi. Johtuen siitä, että menimme ensin epähuomiossa Mestren (mannerkaupunginosa, jossa hostellimme sijaitsi) ohi ja jouduimme palaamaan jättämään tavaramme hostellille sekä muutamasta mieluhaluihin liittyvästä kommunikaatiokatkoksesta, pääsimme rauhaisaan Venetsian puistoon knälppäämään ja torkkumaan vasta 11:n aikaan. Tänä aikana Johannes kävi syömässä jotain lämpimämpää. Olimme sopineet jatkavamme yhteistä tutkiskelua jo yhdeltä, mutta tähänkin mennessä otetuista ja ylituttavallisten koirien tauttamat nokoset tekivät sen verran terää, että kaupungista alkoi saada jo aika paljon enemmän irti, kuin aamupäivän tunnin zombiharhailusta. Kurkkukipukin oli jonkin verran laantunut yönaikana, vaikka ihan täysissä voimissaan ei voinut väittää olevansa.
Viereisen pitkän Lidon saaren biitsien tsekkailu oli houkutellut minua ja Oliveria, mutta vesibussien kertalippuhintojen osoittauduttua aivan tolkuttoimiksi katsottiin parhaaksi jättää Lidon matka vähän täydemmälle päivälle ja päätimme sen sijaan kävellä pääsaaren kärkeen katsomaan maisemia. Aivan perälle ei merivoimien koulun yksityisalueen vuoksi päästy, mutta auringon yhä paistaessa jäätiin knälppäämään meren rantaiseen puistoon, josta löytyi myös pitkästä aikaa ihan oikea leuanvetotanko.
Paluumatkalla ryöstätimme itsemme ravintolassa piilevillä palvelumaksuilla (Venetsia ei ole ihan niitä opiskelijahintaisimpia matkailukohteita) ja raahauduimme lopulta majoittautumaan hostellille auringonlaskun eli puoli yhdeksän aikaan.
Viereisen pitkän Lidon saaren biitsien tsekkailu oli houkutellut minua ja Oliveria, mutta vesibussien kertalippuhintojen osoittauduttua aivan tolkuttoimiksi katsottiin parhaaksi jättää Lidon matka vähän täydemmälle päivälle ja päätimme sen sijaan kävellä pääsaaren kärkeen katsomaan maisemia. Aivan perälle ei merivoimien koulun yksityisalueen vuoksi päästy, mutta auringon yhä paistaessa jäätiin knälppäämään meren rantaiseen puistoon, josta löytyi myös pitkästä aikaa ihan oikea leuanvetotanko.
Paluumatkalla ryöstätimme itsemme ravintolassa piilevillä palvelumaksuilla (Venetsia ei ole ihan niitä opiskelijahintaisimpia matkailukohteita) ja raahauduimme lopulta majoittautumaan hostellille auringonlaskun eli puoli yhdeksän aikaan.
La 25.6. A traveller doesn't see a healthy day
Illalla orastanut kurkkukipu lunasti lupauksensa kahta kauheampana karheutena aikaisen aamuherätyksen yhteydessä. Varmoja merkkejä kuumeeta ei ollut, mutta kurkkukivun lisäksi oli olo vieläkin pöhnäisempi kuin unenpuutteen perustella olisi voinut olettaa. Jäätiin kuivattelemaan pyykkiä lentopallo verkolla, nauttimaan maisemista ja silloin tällöin paistavasta auringosta vielä noin kahteen asti iltapäivällä. Nukkumisesta ei kuitenkaan aamun kahvien vuokis tullut mitään (eikä vaihtelevassa lämpötilassa pihalla olisi tullut muutenkaan.
Loppuiltapäivästä suuntasimme taas Westbahnhofille tallettamaan matkatavaramme ja selvittämään yöjunalippuja Italian suuntaan. Olimme alunperin miettineet yöjunaa Venetsiaan, mutta selvisi, että Veronaankin menisi yöjuna selvittelimme mahdollisuutta käydä ensin katsastamassa tämä kaupunki. Veronan junan varausmaksu osoittautui kuitenkin 37 euroksi jo Interrail-passillakin, joten päädyimme siihen, että kannattaa enemmin ottaa yöjuna Venetsiaan ja halutessamme jatkaa siitä aamulla eteenpäin. Venetsian juna lähti lisäksi myöhemmin mahdollistane paremmin unensaannin. Venetsian yöjuna kustansi 89 e ilman interrail-passia, joten laskeskelimme, että minullekin kannattaa interrail-lippu ostaa. Jäljelle jäävät 4 matkustustuspäivää olisivat todennäköisesti lopun 80 e:n arvoisia.
Kun liput oli hankittu lähdettiin katselemaan Wienin keskustan lounaispuolen puistoja ja vanhoja rakennuksia ja dürüm dönerejä maistellen. Johanneksen alkumatkasta omaksuman uuden harrastuken nimeltä "plänkkäys" rinnalle lanseerattiin uusi toiminto nimeltä "knälppäys", joka on vähän niin kuin plänkkäystä mutta tosin päin - eli suomeksi nurmikolla auringonpaistessa makoilua selällään. Tämän jälkeen kävimme kulttuuri- ja maukelämyksellä Sacher-hotellissa syömässä "alkuperäistä" Sacher-kakkua, joka osoittautui mukiinmeneväksi ja eikä yllättävää 4,90 e:n hintaakaan voi pitää hurjana riistona isosta viipaleesta. Tämän jälkeen hajaannuimme tunniksi: Oliver shoppailemaan, Johannes risteilemään arkkitehtuuristen nähtävyyksien parissa ja minä hoipertelemaan vielä tsekkaamaan Raatihuoneen ja knälppäämään hetken sen viereisessä puistossa.
Koska ei enää haluttu hätäillä katsomaan loppuiltapäivän sekunda-artisteja Donauinselille, vietimme 21.20 lähtevän junamme odotteluajan pelaamalla yhtä Johanneksen ostamista korttipeleistä nimeltä Druids. Tämä osoittautui varsin viihdyttäväksi ja loppua kohden alkoi näennäisen yksinkertaisen pelin logiikasta saada jopa kiinni.
Loppuiltapäivästä suuntasimme taas Westbahnhofille tallettamaan matkatavaramme ja selvittämään yöjunalippuja Italian suuntaan. Olimme alunperin miettineet yöjunaa Venetsiaan, mutta selvisi, että Veronaankin menisi yöjuna selvittelimme mahdollisuutta käydä ensin katsastamassa tämä kaupunki. Veronan junan varausmaksu osoittautui kuitenkin 37 euroksi jo Interrail-passillakin, joten päädyimme siihen, että kannattaa enemmin ottaa yöjuna Venetsiaan ja halutessamme jatkaa siitä aamulla eteenpäin. Venetsian juna lähti lisäksi myöhemmin mahdollistane paremmin unensaannin. Venetsian yöjuna kustansi 89 e ilman interrail-passia, joten laskeskelimme, että minullekin kannattaa interrail-lippu ostaa. Jäljelle jäävät 4 matkustustuspäivää olisivat todennäköisesti lopun 80 e:n arvoisia.
Kun liput oli hankittu lähdettiin katselemaan Wienin keskustan lounaispuolen puistoja ja vanhoja rakennuksia ja dürüm dönerejä maistellen. Johanneksen alkumatkasta omaksuman uuden harrastuken nimeltä "plänkkäys" rinnalle lanseerattiin uusi toiminto nimeltä "knälppäys", joka on vähän niin kuin plänkkäystä mutta tosin päin - eli suomeksi nurmikolla auringonpaistessa makoilua selällään. Tämän jälkeen kävimme kulttuuri- ja maukelämyksellä Sacher-hotellissa syömässä "alkuperäistä" Sacher-kakkua, joka osoittautui mukiinmeneväksi ja eikä yllättävää 4,90 e:n hintaakaan voi pitää hurjana riistona isosta viipaleesta. Tämän jälkeen hajaannuimme tunniksi: Oliver shoppailemaan, Johannes risteilemään arkkitehtuuristen nähtävyyksien parissa ja minä hoipertelemaan vielä tsekkaamaan Raatihuoneen ja knälppäämään hetken sen viereisessä puistossa.
Koska ei enää haluttu hätäillä katsomaan loppuiltapäivän sekunda-artisteja Donauinselille, vietimme 21.20 lähtevän junamme odotteluajan pelaamalla yhtä Johanneksen ostamista korttipeleistä nimeltä Druids. Tämä osoittautui varsin viihdyttäväksi ja loppua kohden alkoi näennäisen yksinkertaisen pelin logiikasta saada jopa kiinni.
Pe 24.6. The railless Train incident
Suunnitelma oli nousta ysin aikaan puistoon nauttimaan auringosta, mutta keli oli sen verran pilvinen, että tuli lopulta torkutettua vähän yli kymppiin asti ja varsin maukkaalle hotelliaamupalalla raahauduttua vasta vähän ennen sen loppua. Tämän jälkeen käytiin vielä hetki kaupungilla metsästämässä Haaremihousuja (Oliverin ikuisuusprojekti) ja hieman liian tiukassa aikataulussa asemalle. Ehdin nipin napin ostaa liput 13.32 junaan, vaikka pojat jo ehdottelivat seuraavaan jäämistä. Vaikka myöhästyvään junaan ehtiminen ei tuottanut ongelmia, olisi jälkeen päin ajatellen kannattanut ottaa rauhallisemmin, sillä jälkeen päin kävi ilmi, että tässä vaiheessa olisi jo kannattanut ostaa Interrail-passi, vaikka 40e ei vielä paha hinta yhdestä junalipusta olekaan.
Junamatka kului laakeita, mutta kauniita maisemia katseltaessa rattoisasti viiteen asti. Wieniin olimme saaneet varattua hostellit vain perjantai-illaksi ja senkin aika paljon keskustan ulkopuolelle. Kulkuohjeet julkisilla olivat kuitenkin sen verran selkeät, että kun saimme hostellille soitettua saapuvamme myöhemmin, katsoimme kätevimmäksi jättää tavarat tallelokeroon ja mennä jo samana iltana katselemaan hetki keskustaa ja sitten Donau Insel Festin - Euroopan suurimman ilmaisen musiikkifestivaalin tarjontaa.
Donau Insel Fest ei ollut alkuun ihan sitä mitä odotti. Pitkä saari täynnä erilaisia ruokakojuja ja pieniä esiintymislavoja, joissa kaikenlasia paikallisia pienartisteja. Osa tosin varsin kiinnostavia - jäätiin Wienin sosialistinuoria edustava konemusatrioon keikalle jorailemaan aika pitkäksikin aikaa. Vaikutelma oli kuitenkin paljon enemmän saksalaisen kiertävän katutivolin tapainen, kuin se, millaiseksi on tottunut mieltämään musiikkifestivaalit. Lopulta alkoi tulla isompaakin lavaa vastaan ja ekan sellaisen edusta oli aika tupaten täynnä, vaikka kyseessä olikin "vain" DJ-keikka. Yritin vähän tiedustella eräältä naishenkilöltä, kuka näin paljon porukkaa, vetää, mutta kielimuuri hieman hankaloitti syvempää selvittämistä. Se kuitenkin tuli selväksi, että tämä oli kaveripariskuntansa kanssa lähdössä katsomaan jotain kuulemma todella hyvää saksalaista bändiä toiselle lavalla ja mielenkiinnosta lähdimme völjyyn.
Olimme alunperin lähteneet liikkeelle aivan alueen eteläpäästä (Donauinsel-pysäkki vaikutti varmimmalta vaihtoehdolta pitkällä saarella) ja monen kilometrin jälkeen seuraavan metrosillan näkyessä edessä olimme jo harkitsemassa hostellille lähtemistä - olihan kello jo lähemmäs 22. Päätimme kuitenkin käydä vielä vilkaisemassa paikallisten mainitsemaa keikkaa. Sillan alta aukenikin jo Festivaalin valtava päälava. Hetken ihmeteltyämme esiintyjämiehen englanninkielistä väliflirttailua jonkun lavalle nostetun tyttöporukan kanssa kävikin ilmi, että kyseessä oli Train - saksalainen hittiyhtye esiintyisi vasta tämän jälkeen. Katseltiin siinä sitten rauhassa Trainin keikka kaikkine hitteineen loppuun asti.
Keikan jälkeen uudet tuttavamme saivat seurakseen isomman kaveriporukan ja lähtivät painautumaan mikserin kopin tasalta edemmäs, jolloin katsoimme parhaaksi varmistaa, että ehdimme viimeiseen 00.18 lähtevään bussiin Schloss WIlhelminenbergille, jonka vieressä hostellimme sijaitsi. Ehdimme lopulta sopivasti jo lähes tuntia aiempaan bussiin (pysäkin löytäminen metrolinjan päättärin läheltä vaati vähän kyselyä). Hostellin kuvauksissa kehuttu näkymä ei jättänyt kylmäksi yölläkään. Huoneemme takaovesta pääsi suoraan suurelle nurmikentälle, josta avautui esteetön vähintään 45 asteen näkyvää öiseen Wieniin. Ja toisella puolella kohosi komea, hotellina toimiva Wilhelminenbergin linna. Hostelli oli tämän vanha sivurakennus. En kuitenkaan malttanut jäädä ihastelemaan maisemia moneksi kymmeneksi minuutiksi, vaan pikaisen käsipyykkäyksen jälkeen painuin nukkumaan. Seuraavan yön varaustilannetta ei saataisi selville ennen laluantailtapäivää (tälläkin hostellilla järjestelmäongelmia), joten joutuisimme checkaamaan itsemme ulos jo kymmeneltä ja aamupalaa tarjoiltiin vain klo 7-9. Illasta olisi ollut tarjolla Europe ja muutakin legendaarista, mutta muutakaan hostellia ei kolmelle löytynyt, joten suunnitelma oli lähteä yöjunalla seuraavaan kohteeseen jo la-iltana.
Junamatka kului laakeita, mutta kauniita maisemia katseltaessa rattoisasti viiteen asti. Wieniin olimme saaneet varattua hostellit vain perjantai-illaksi ja senkin aika paljon keskustan ulkopuolelle. Kulkuohjeet julkisilla olivat kuitenkin sen verran selkeät, että kun saimme hostellille soitettua saapuvamme myöhemmin, katsoimme kätevimmäksi jättää tavarat tallelokeroon ja mennä jo samana iltana katselemaan hetki keskustaa ja sitten Donau Insel Festin - Euroopan suurimman ilmaisen musiikkifestivaalin tarjontaa.
Donau Insel Fest ei ollut alkuun ihan sitä mitä odotti. Pitkä saari täynnä erilaisia ruokakojuja ja pieniä esiintymislavoja, joissa kaikenlasia paikallisia pienartisteja. Osa tosin varsin kiinnostavia - jäätiin Wienin sosialistinuoria edustava konemusatrioon keikalle jorailemaan aika pitkäksikin aikaa. Vaikutelma oli kuitenkin paljon enemmän saksalaisen kiertävän katutivolin tapainen, kuin se, millaiseksi on tottunut mieltämään musiikkifestivaalit. Lopulta alkoi tulla isompaakin lavaa vastaan ja ekan sellaisen edusta oli aika tupaten täynnä, vaikka kyseessä olikin "vain" DJ-keikka. Yritin vähän tiedustella eräältä naishenkilöltä, kuka näin paljon porukkaa, vetää, mutta kielimuuri hieman hankaloitti syvempää selvittämistä. Se kuitenkin tuli selväksi, että tämä oli kaveripariskuntansa kanssa lähdössä katsomaan jotain kuulemma todella hyvää saksalaista bändiä toiselle lavalla ja mielenkiinnosta lähdimme völjyyn.
Olimme alunperin lähteneet liikkeelle aivan alueen eteläpäästä (Donauinsel-pysäkki vaikutti varmimmalta vaihtoehdolta pitkällä saarella) ja monen kilometrin jälkeen seuraavan metrosillan näkyessä edessä olimme jo harkitsemassa hostellille lähtemistä - olihan kello jo lähemmäs 22. Päätimme kuitenkin käydä vielä vilkaisemassa paikallisten mainitsemaa keikkaa. Sillan alta aukenikin jo Festivaalin valtava päälava. Hetken ihmeteltyämme esiintyjämiehen englanninkielistä väliflirttailua jonkun lavalle nostetun tyttöporukan kanssa kävikin ilmi, että kyseessä oli Train - saksalainen hittiyhtye esiintyisi vasta tämän jälkeen. Katseltiin siinä sitten rauhassa Trainin keikka kaikkine hitteineen loppuun asti.
Keikan jälkeen uudet tuttavamme saivat seurakseen isomman kaveriporukan ja lähtivät painautumaan mikserin kopin tasalta edemmäs, jolloin katsoimme parhaaksi varmistaa, että ehdimme viimeiseen 00.18 lähtevään bussiin Schloss WIlhelminenbergille, jonka vieressä hostellimme sijaitsi. Ehdimme lopulta sopivasti jo lähes tuntia aiempaan bussiin (pysäkin löytäminen metrolinjan päättärin läheltä vaati vähän kyselyä). Hostellin kuvauksissa kehuttu näkymä ei jättänyt kylmäksi yölläkään. Huoneemme takaovesta pääsi suoraan suurelle nurmikentälle, josta avautui esteetön vähintään 45 asteen näkyvää öiseen Wieniin. Ja toisella puolella kohosi komea, hotellina toimiva Wilhelminenbergin linna. Hostelli oli tämän vanha sivurakennus. En kuitenkaan malttanut jäädä ihastelemaan maisemia moneksi kymmeneksi minuutiksi, vaan pikaisen käsipyykkäyksen jälkeen painuin nukkumaan. Seuraavan yön varaustilannetta ei saataisi selville ennen laluantailtapäivää (tälläkin hostellilla järjestelmäongelmia), joten joutuisimme checkaamaan itsemme ulos jo kymmeneltä ja aamupalaa tarjoiltiin vain klo 7-9. Illasta olisi ollut tarjolla Europe ja muutakin legendaarista, mutta muutakaan hostellia ei kolmelle löytynyt, joten suunnitelma oli lähteä yöjunalla seuraavaan kohteeseen jo la-iltana.
To 23.6. Locals know how
Uuden hostellin (Little Quarter) järjestelmissä oli ollut vikaa ja meidät siirrettiin parin korttelin päässä olevaan hotelliin samaan huoneeseen kahden muun matkailijan kanssa. Näistä näimme ensimmäisellä kerralla vasta tavarat, joista epäilimme toisen olevan tyttö (farkkushortsit), mutta loppujen lopuksi kävikin ilmi, että molemmat vain olivat ruotsalaisia. Majoituttuamme noin klo 13.30, lähdimme vielä moikkaamaan kaupungille Joshia ja Brandonia ennen kuin näiden piti lähteä Lontoon koneeseen. Josh löysi heti ostarille savuttuamme Puman liikkeestä "cooleimmat kengät ikinä". Aika funkyt, myönnetään ja oisin varmaan itse ostanut samanlaiset, jos en olisi vierastanut ajatusta roudata ylimääräisiä kenkiä mukanani seuraavat 3 viikkoa. Hyvästeltyämme pojat H&M:n edustalla pääsimme vihdoin jokaisen matkan tärkeimpään osioon eri vuorikiipeilyyn. Poikettuamme matkalla pakollisella visitiillä eräässä Vltavan saarista, lähdimme kouluamaan kaupungin korkeimman kukkulan rinnettä. Otimme varsinkin (minun yllytykseästäni) muutaman melko hazardin oikoreitin lähtien jyrkästä rinteestä Kommunismin uhrien muistomerkin viertä. Mäen viertä risteilevät kävelytiet olivat varsin tunnelmallisia ja pyrimme risteilemään mäkeä nousevan muurin molemmin puolin.
Mäen päältä "mini-Eiffel-tornista" olis kohtuullisen hulppeat näkymät, mm. Euroopan suurimmalle jalkapallostadionille, joka oli kuulemma rapautunut käyttökelvottomaksi. Oli puhuttu jonkin aikaa, että mentäisiin oluelle erään Prahassa asuvan tuttavani kanssa ja pääsimme vihdoin kuuden jälkeen ratikkaan, kohti toista puistoa, jossa tämä jo odotteli. Kannattaa muuten todellakin hengata paikallisten tai "paikallisten" kanssa, kun menee uuteen kaupunkiin. Ilta sujui erittäin rattoisasti edullisen ravintolan terassille raikkaan oluen ja ribsien merkeissä, dartsimatsilla kruunattuna vastapäisen rakennuksen kellarissa. Lopulta päästiin vasta puolen yön aikaan hotlalle vaihtamaan hikistä varustusta pois varinaista yöelämää varten. Monissa paikoissa oli tyrkytetty kouraan "Euroopan suurimman" yökerhon lipukkeita ja pakkohan se oli sitten Oliverin kanssa lähteä tsekkaamaan. Pienet Becherovkat vielä mauksi alle ja menoksi.
Melkoinen räkälähän se lopulta oli ja puolityhjillään (mitä nyt voi torstai-iltana vähän odottaakin, mutta lopulta päädyttiin erään saksalaisseurueen kanssa katsomaan auringonnousua puoli kuuden aikaan aiemmen mainitulta Charles Bridgeltä. Sen verran alkoi bilehelvetissä kerätty hiki paleltaa, että jouduin uuden pöpön pelossa vähän tylysti juoksemaan kämpille, heti kajastuksen nähtyäni.
Mäen päältä "mini-Eiffel-tornista" olis kohtuullisen hulppeat näkymät, mm. Euroopan suurimmalle jalkapallostadionille, joka oli kuulemma rapautunut käyttökelvottomaksi. Oli puhuttu jonkin aikaa, että mentäisiin oluelle erään Prahassa asuvan tuttavani kanssa ja pääsimme vihdoin kuuden jälkeen ratikkaan, kohti toista puistoa, jossa tämä jo odotteli. Kannattaa muuten todellakin hengata paikallisten tai "paikallisten" kanssa, kun menee uuteen kaupunkiin. Ilta sujui erittäin rattoisasti edullisen ravintolan terassille raikkaan oluen ja ribsien merkeissä, dartsimatsilla kruunattuna vastapäisen rakennuksen kellarissa. Lopulta päästiin vasta puolen yön aikaan hotlalle vaihtamaan hikistä varustusta pois varinaista yöelämää varten. Monissa paikoissa oli tyrkytetty kouraan "Euroopan suurimman" yökerhon lipukkeita ja pakkohan se oli sitten Oliverin kanssa lähteä tsekkaamaan. Pienet Becherovkat vielä mauksi alle ja menoksi.
Melkoinen räkälähän se lopulta oli ja puolityhjillään (mitä nyt voi torstai-iltana vähän odottaakin, mutta lopulta päädyttiin erään saksalaisseurueen kanssa katsomaan auringonnousua puoli kuuden aikaan aiemmen mainitulta Charles Bridgeltä. Sen verran alkoi bilehelvetissä kerätty hiki paleltaa, että jouduin uuden pöpön pelossa vähän tylysti juoksemaan kämpille, heti kajastuksen nähtyäni.
ke 22.6. - Zombie paradise
"Aamulla" (klo 15.15, kannatti muuten nukkua) oli olo jo parempi, mutta Johanneksen analogikuumemittari näytti kevyttä 37,7:n kenttälämpöä. Noh, eihän sitä nyt ekaa päivää jäädä sänkyyn potemaan ja kun muitakaan oireita pienen heikkouden lisäksi ei ollut lähdettiin VMTL-tahtiin tutustumaan kaupungin nähtävyyksiin. Olo parani pikkuhiljaa ja käytiin lopulta mäenpäältä löytyvään "Linnaan" katsomassa haarniskoja ja sataa alkoi kaatamalla vasta seitsemän aikaan, kun piti olla juoksemassa teatteriin. Johannes oli menossa "mustaan teatteriin", eli tanssia fluoresoivissa asuissa mustaa taustaa vasten (sisältäen levitointia vaijereiden ja mustiinpukeutuneiden avustajien avulla). Oliver päätyi budjettivaihtoehtona postmodernimpaan "Raindance" -esitykseen, joka liittyi meneillään olevaan teatterifestivaaliin. Johannes oli hehkuttanut Prahan mustaa jo ennen matkaa ja ajattelin, että pitäähän se nähdä. Image-teatterin toteuttama spektaakkeli oli lopulta hienoinen pettymys (ei tosin mene Johanneksen piikkiin mitenkään), vaikka illuusiot toimivat ja värimaalimat olivat hienoja ja osa koregrafioistakin ihan kekseliäitä. Isoin ongelma olivat tanssiesitysten väliin lykätyt sanattomat sketsit, jotka koostuivat lähinnä 50-60 v lomailijapariskuntiin uppoavasta suht halvasta huumorista. (Posteljooni asettautuu taloksi tyhjään afrikkalaishenkiseen majataloon ja alkaa lähennellä matkalle saapuvan pariskunnan kauniimpaa osapuolta). Kaksi kevättä kriittisen teatterisilmän vaikutuksen alaisena olleena häiritsi myös hieman liikkeiden epätäydellinen yhdenaikaisuus ja se, etteivät itse tanssit muodostaneet juuri minkäänlaista tarinaa, vaikka osa sivusikin sketsien juonta aihepiireiltään. Noh, kannatti se nähdä, mutta ko. päivän virkeystasolleni olisi ehkä sopinut paremmin 50 min kantaaottava riehuminen ja asioiden hajoittaminen lavalle (jollaiseksi Oliver Raindancea kuvaili). Vaihtoehtoisesti olisin voinut maksaa mieluummin 20 e pelkästä perhostanssista (afrikkalaiset perhoset kuoriutuvat kotiloistaan ja lähtevä lentoon) kuin koko ylipitkäksi venytetystä showsta.
Vaikka illalla oli jo terve olo, oli se sen verran tööt, että heti, kun oltiin hostellilla saatu varattua seuraavan yön majapaikka (erittäin mukavassa Hostel Maraboussa ei enää ollut tilaa), otettiin toiset 11 h yöunet.
Vaikka illalla oli jo terve olo, oli se sen verran tööt, että heti, kun oltiin hostellilla saatu varattua seuraavan yön majapaikka (erittäin mukavassa Hostel Maraboussa ei enää ollut tilaa), otettiin toiset 11 h yöunet.
Ti 21.6. - Tuesday night fever
No huhhuh. Saavuin Prahaan klo 21.30 jo lähes toipuneena Provinssi-viikonlopusta (fyysisesti) ja sen yhteydessä sattuneesta kännykkätragediasta (henkisesti). Lenkokenttäinfomiehen paikallisesta reittioppaasta tulostamalla lapulla löysin helposti bussi-metroyhdistelmällä Prahan rautatieasemalle, jonka olin arvannut aluksi kartasta väärin ("pää-" olikin tsekiksi ilmeisesti "Hlavni"). Asemalla minua odottivat reissurennossa moodissa jo 2 päivää kaupunkia sahanneet Johannes ja Oliver. Pojat päättivät aloittaa tutustuttamiseni kaupungintavoille 3-4 km patikalla hostellillemme, mikä kyllä virkisti kovasti - ja onhan öinen Praha kaunis korkeine rautatie- ja kävelysiltoineen. Kun kamat oli heitetty turvaan vietiin minua kuitenkin jo ratikalla takaisin kaupungin yöelämään. Kun eräitä kummitustarinamatkailemaan lähteneitä jenkkejä ei löytynytkään Charles Bridgeltä lähdettiin etsimään toista tuttua jenkkiporukkaa baarikierrokselta. Amerikkalaisten kyky näppäillä tsekkiläisiä katujen nimiä kännykkään alkoholinvaikutuksen alaisena ja se seikka, että ainut tunnettu suojaamaton netti oli Starbucksin edessä (sinne palailtiin g-mappailemaan osoitteita Johanneksen HTC:stä), johti siihen, että kaupungilla ehdittiin pyöriä noin 1½ h, ennen porukan löytymistä. Ehdittiin juuri näiden mukaan toiseksi viimeiseen baariin.
Tutustuin Oliverin ja Johanneksen hehkuttamiin (tapasivat Berliiniin saapuessaan) Joshiin ja Brandoniin; sympaattinen laulunopiskelija ja oluesta pitävä musiikkiteatteri-ihminen sekä näiden lukioajan tuttuihin Hannah:iin ja Abbyyn. Näistä toinen ehti tehdä jo kävelymatkan ja viiden tanssiminuutin aikana muutaman aloitteen - pisteet suorasta toiminnasta.
Jalat olivat kuitenkin aika heikkoina jo ennen tanssilattialle siirtymistä ja muutamasta oluesta huolimatta alkoi kovasti väsyttää muutenkin. Syy ei kuitenkaan ollut puhtaasti kävelyn ja "nostalgisen" tupakansavun: Kun lopulta poistuttiin baarista puoli kolmen aikaan, havaitsin tutun kutinan alahampaissani ja epätavallisen herkän palelun - varmat merkit kuumeen noususta. Kun lopulta saatiin raahauduttua hotellille ei oikein ollut muuta tehtävissä kuin vetää ½g Paracetamolia naamaan ja peittojen väliin.
Tutustuin Oliverin ja Johanneksen hehkuttamiin (tapasivat Berliiniin saapuessaan) Joshiin ja Brandoniin; sympaattinen laulunopiskelija ja oluesta pitävä musiikkiteatteri-ihminen sekä näiden lukioajan tuttuihin Hannah:iin ja Abbyyn. Näistä toinen ehti tehdä jo kävelymatkan ja viiden tanssiminuutin aikana muutaman aloitteen - pisteet suorasta toiminnasta.
Jalat olivat kuitenkin aika heikkoina jo ennen tanssilattialle siirtymistä ja muutamasta oluesta huolimatta alkoi kovasti väsyttää muutenkin. Syy ei kuitenkaan ollut puhtaasti kävelyn ja "nostalgisen" tupakansavun: Kun lopulta poistuttiin baarista puoli kolmen aikaan, havaitsin tutun kutinan alahampaissani ja epätavallisen herkän palelun - varmat merkit kuumeen noususta. Kun lopulta saatiin raahauduttua hotellille ei oikein ollut muuta tehtävissä kuin vetää ½g Paracetamolia naamaan ja peittojen väliin.
Reissun taustaa
Vaihtoonlähdön yhä siirtyessä ja muiden kesäsuunnitelmien kariutuessa mietin, mitä reilun kuukauden "lomalla" tekisi. Vaihtoehdoiksi muodostui jonkinlainen ajan vietto Ranskassa tai sitten Itä-Euroopan kiertely, kun edellisestä reilireissustakin alkoi olla jo 3 vuotta. Kun Oliver tarttui Facebookissa "reili-ideaan" maaliskuussa, alkoi tämä vaihtoehto juurtua pikkuhiljaa alitajuntaan eikä siitä pian enää ollut paluuta.
Toinen speksituttavaporukka oli suunnittelemassa kesäkuun alkuun "Minä suojelen sinua kaikelta" -henkistä matkaa Baltia-Puola-Saksa-alueelle ja Oliver tarttui myös tähän. Töiden ja kertausharjoitusten vuoksi en itse pystynyt tähän vielä lähtemään mukaan, mutta Balkanin valloituksesta saatiin tälle oiva jatkumo ja päätin ottaa Oliverin ja jatkoajan lomalle saaneen Johanneksen seuraan Prahasta etelään 21.6. - sopivasti Provinssirockin jälkeen.
En yleensä kirjoita päiväkirjoja ja matkoiltakin otan muistoksi yleensä vain valokuvia, jotka toimivat runkona eläviä muistoja kerratessa. Ajattelin kuitenkin tällä kertaa tallentaa myös sattumuksia ja fiiliksiä matkan ajalta ja samalla antaa muillekin tilaisuuden seurata mielikuvituksissaan tällaista puoli-ad-hoc Balkan-valloitusta. Kirjoittelun tarkkuus ja tyyli tullee elämään paljon. Tavoitteena on pyrkiä alun kuvaavammasta tekstistä enemmän matkan aikana opitun ja heränneiden ajatusten käsittelyyn.
Toinen speksituttavaporukka oli suunnittelemassa kesäkuun alkuun "Minä suojelen sinua kaikelta" -henkistä matkaa Baltia-Puola-Saksa-alueelle ja Oliver tarttui myös tähän. Töiden ja kertausharjoitusten vuoksi en itse pystynyt tähän vielä lähtemään mukaan, mutta Balkanin valloituksesta saatiin tälle oiva jatkumo ja päätin ottaa Oliverin ja jatkoajan lomalle saaneen Johanneksen seuraan Prahasta etelään 21.6. - sopivasti Provinssirockin jälkeen.
En yleensä kirjoita päiväkirjoja ja matkoiltakin otan muistoksi yleensä vain valokuvia, jotka toimivat runkona eläviä muistoja kerratessa. Ajattelin kuitenkin tällä kertaa tallentaa myös sattumuksia ja fiiliksiä matkan ajalta ja samalla antaa muillekin tilaisuuden seurata mielikuvituksissaan tällaista puoli-ad-hoc Balkan-valloitusta. Kirjoittelun tarkkuus ja tyyli tullee elämään paljon. Tavoitteena on pyrkiä alun kuvaavammasta tekstistä enemmän matkan aikana opitun ja heränneiden ajatusten käsittelyyn.
Tilaa:
Kommentit (Atom)