Uni oli odotetusti varsin katkonaista lähes täydessä ja junassa, jossa ihmiset vaihtuivat jatkuvasti, joten vaikka nukkumisen aloitti ajoissa, ei yhdeksältä Venetsiaan saapuessamme vointu väittää univelkoja vieläkään aivan kuitatuiksi. Johtuen siitä, että menimme ensin epähuomiossa Mestren (mannerkaupunginosa, jossa hostellimme sijaitsi) ohi ja jouduimme palaamaan jättämään tavaramme hostellille sekä muutamasta mieluhaluihin liittyvästä kommunikaatiokatkoksesta, pääsimme rauhaisaan Venetsian puistoon knälppäämään ja torkkumaan vasta 11:n aikaan. Tänä aikana Johannes kävi syömässä jotain lämpimämpää. Olimme sopineet jatkavamme yhteistä tutkiskelua jo yhdeltä, mutta tähänkin mennessä otetuista ja ylituttavallisten koirien tauttamat nokoset tekivät sen verran terää, että kaupungista alkoi saada jo aika paljon enemmän irti, kuin aamupäivän tunnin zombiharhailusta. Kurkkukipukin oli jonkin verran laantunut yönaikana, vaikka ihan täysissä voimissaan ei voinut väittää olevansa.
Viereisen pitkän Lidon saaren biitsien tsekkailu oli houkutellut minua ja Oliveria, mutta vesibussien kertalippuhintojen osoittauduttua aivan tolkuttoimiksi katsottiin parhaaksi jättää Lidon matka vähän täydemmälle päivälle ja päätimme sen sijaan kävellä pääsaaren kärkeen katsomaan maisemia. Aivan perälle ei merivoimien koulun yksityisalueen vuoksi päästy, mutta auringon yhä paistaessa jäätiin knälppäämään meren rantaiseen puistoon, josta löytyi myös pitkästä aikaa ihan oikea leuanvetotanko.
Paluumatkalla ryöstätimme itsemme ravintolassa piilevillä palvelumaksuilla (Venetsia ei ole ihan niitä opiskelijahintaisimpia matkailukohteita) ja raahauduimme lopulta majoittautumaan hostellille auringonlaskun eli puoli yhdeksän aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti