Uuden hostellin (Little Quarter) järjestelmissä oli ollut vikaa ja meidät siirrettiin parin korttelin päässä olevaan hotelliin samaan huoneeseen kahden muun matkailijan kanssa. Näistä näimme ensimmäisellä kerralla vasta tavarat, joista epäilimme toisen olevan tyttö (farkkushortsit), mutta loppujen lopuksi kävikin ilmi, että molemmat vain olivat ruotsalaisia. Majoituttuamme noin klo 13.30, lähdimme vielä moikkaamaan kaupungille Joshia ja Brandonia ennen kuin näiden piti lähteä Lontoon koneeseen. Josh löysi heti ostarille savuttuamme Puman liikkeestä "cooleimmat kengät ikinä". Aika funkyt, myönnetään ja oisin varmaan itse ostanut samanlaiset, jos en olisi vierastanut ajatusta roudata ylimääräisiä kenkiä mukanani seuraavat 3 viikkoa. Hyvästeltyämme pojat H&M:n edustalla pääsimme vihdoin jokaisen matkan tärkeimpään osioon eri vuorikiipeilyyn. Poikettuamme matkalla pakollisella visitiillä eräässä Vltavan saarista, lähdimme kouluamaan kaupungin korkeimman kukkulan rinnettä. Otimme varsinkin (minun yllytykseästäni) muutaman melko hazardin oikoreitin lähtien jyrkästä rinteestä Kommunismin uhrien muistomerkin viertä. Mäen viertä risteilevät kävelytiet olivat varsin tunnelmallisia ja pyrimme risteilemään mäkeä nousevan muurin molemmin puolin.
Mäen päältä "mini-Eiffel-tornista" olis kohtuullisen hulppeat näkymät, mm. Euroopan suurimmalle jalkapallostadionille, joka oli kuulemma rapautunut käyttökelvottomaksi. Oli puhuttu jonkin aikaa, että mentäisiin oluelle erään Prahassa asuvan tuttavani kanssa ja pääsimme vihdoin kuuden jälkeen ratikkaan, kohti toista puistoa, jossa tämä jo odotteli. Kannattaa muuten todellakin hengata paikallisten tai "paikallisten" kanssa, kun menee uuteen kaupunkiin. Ilta sujui erittäin rattoisasti edullisen ravintolan terassille raikkaan oluen ja ribsien merkeissä, dartsimatsilla kruunattuna vastapäisen rakennuksen kellarissa. Lopulta päästiin vasta puolen yön aikaan hotlalle vaihtamaan hikistä varustusta pois varinaista yöelämää varten. Monissa paikoissa oli tyrkytetty kouraan "Euroopan suurimman" yökerhon lipukkeita ja pakkohan se oli sitten Oliverin kanssa lähteä tsekkaamaan. Pienet Becherovkat vielä mauksi alle ja menoksi.
Melkoinen räkälähän se lopulta oli ja puolityhjillään (mitä nyt voi torstai-iltana vähän odottaakin, mutta lopulta päädyttiin erään saksalaisseurueen kanssa katsomaan auringonnousua puoli kuuden aikaan aiemmen mainitulta Charles Bridgeltä. Sen verran alkoi bilehelvetissä kerätty hiki paleltaa, että jouduin uuden pöpön pelossa vähän tylysti juoksemaan kämpille, heti kajastuksen nähtyäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti